Mikko Kalenius kehittää myyntiä ja markkinointia asiakaslähtöisemmäksi

Mikko Kalenius toimii ALSOlla Commercial Directorina. Vastuulla on ALSOn myynnin ja markkinoinnin kehittäminen entistäkin asiakaslähtöisempään suuntaan. Uuden oppiminen ja haasteet motivoivat ALSOlla pitkään viihtynyttä Mikkoa.

Mikko Kalenius toimii työssään päivittäin asiakasrajapinnassa, valmistajien ja myyntiryhmän sekä sisäisten sidosryhmien yhteistyön ja kaupan tekijänä. Monipuolisen työn ensisijaisena tavoitteena on tehdä ALSOsta entistäkin asiakaslähtöisempi. ALSOn tavoite on auttaa asiakkaita yhä paremmin heidän tarpeissaan, koskivatpa ne sitten tuotteita tai palveluita. Joillekin asiakkaille eniten lisäarvoa tuotetaan henkilötyöllä eli ihmisten saatavuudella kuten esimerkiksi teknisellä tai after-sales tuella. Toisille taas arvon tuottoa voi olla esimerkiksi laaja ja paikallinen varastointi sekä portfolio, joka mahdollistaa asiakkaalle nopeat toimitukset ja kustannussäästöä siinä, ettei kaikkea tarvitse varastoida itse.

  • Asiakkaan ei tarvitse tehdä kaikkea itse, eikä kaikkeen tarvitse myöskään investoida itse. Me voimme ALSOn osalta auttaa siinä, että asiakkaiden investoinnit olisivat järkeviä, Mikko huomauttaa.

Oppimishalu vie epämukavuusalueelle

Mikolla on paljon kokemusta erilaisista myynnin tehtävistä. Pitkä työhistoria ALSOlla on rakentunut useissa eri positioissa. Utelias luonne on vienyt Mikon mukaan monenlaisiin projekteihin.

  • Olen vahvimmillani epämukavuusalueella. Motivoidun haasteista ja uuden oppimisesta. Uskonkin vahvasti siihen että pitämällä mielen avoimena ja olemalla utelias uudelle pärjää IT-alan jatkuvassa murroksessa.

Haastetta riittää nykyisessäkin tehtävässä, sillä asiakaspalautteen mukaan ALSOa ei tunneta riittävän hyvin eikä ALSO kontaktoi asiakkaitaan tarpeeksi.

  • Me ei olla asiakkaassa kiinni. Meidän pitäisi itse olla proaktiivisia asiakkaan suuntaan, että tiedettäisiin paremmin asiakkaan tarpeet ja sitä kautta missä voitaisiin asiakasta auttaa, Mikko myöntää.

ALSOlla kehitetään parhaillaan asiakaskeskeisyyttä. Tavoitteena on selkeä profiilinnosto asiakaskanavassa niin yhteistyön toimivuudessa kuin näkyvyydessä markkinoinnin osalta.

Jatkuva murros kohti lisäarvon tuottamista

Yhteistyö asiakkaiden ja päämiesten kanssa on ALSOlle kriittisen tärkeää, sillä kanava on jatkuvassa murroksessa. Mikko toimii useassa asiakasprojektissa, jotka liittyvät ALSOn palveluiden hyödyntämiseen ja toimintojen ulkoistamiseen ALSOlle.

  • Toimintaamme ei vielä tunneta riittävällä tasolla ja haluamme kertoa kanavalla lisää siitä, missä voimme olla avuksi. Meiltä saa erilaisia asiantuntijapalveluita pre-sales tuesta tekniseen tukeen ja after-sales tukeen. Sekin on arvontuotantoa, että meillä on tuotteita täällä saatavilla paikallisesti ja erittäin nopeat toimitukset, jopa suoraan loppuasiakkaallekin seuraavaksi päiväksi. Asiakkaiden ei tarvitse itse varastoida tänä päivänä käytännössä mitään, me voimme bufferoida tuotteita heille jopa loppuasiakaskohtaisesti. Lisäksi meillä on esimerkiksi Cloud Marketplace, joka mahdollistaa kaiken kokoisille asiakkaillemme kuukausiveloitteiseen palveluliiketoimintaan siirtymisen, Mikko kertoo.

ALSOlla riittää siis haasteita epämukavuusalueella viihtyvälle Mikolle. Hän kiittelee, että yritys on tarjonnut runsaasti mahdollisuuksia kehittyä sekä mahdollisuuden toimia nopeasyklisessä, jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä.

  • En tiedä, kestäisinkö enää rauhallisempaa työympäristöä, Mikko nauraa.

Vapaa-ajalla Mikon voi nähdä salibandykentillä kiivashenkisissä kilpailuturnauksissa harrastesarjoissa tai kaljaliigoissa. Vastapainoa työelämälle tuo myös rento lapsiperhearki.