Joni Viikki kehittää Pirkkalan logistiikkakeskusta

Pirkkalan logistiikkakeskus on kriittinen ALSOn asiakkaiden asiakaskokemuksen kannalta. Varastopäällikkö Joni Viikki vastaa kehitysprojekteista ja huolehtii ISO-sertifikaattien toteutumisesta logistiikkakeskuksen arjessa.

Pirkkalan upea, 17 000-neliöinen logistiikkakeskus valmistui vuonna 2016. Se toimii pitkälle automatisoidulla järjestelmällä. Tiloissa työskentelee sesongista riippuen 100-120 ihmistä tuottaen tukkukaupan logistiikan, esiasennuksen sekä elinkaaren loppupään palveluita. Logistiikkakeskus on ALSOn liiketoiminnan selkäranka, ja sen asiakkaita ovat kaikki ALSOn asiakkaat.

Varastopäällikkö Joni Viikki vastaa logistiikkakeskuksesta pitäen huolta, että logistiikka toimii ja toimitukset menevät asiakkaille ajallaan. Tehtävä on asiakaskokemuksen kannalta varsin kriittinen, sillä koko ALSOn toiminta kulminoituu keskuksen toimintaan. Jonin vastuulla ovat varastointi ja sen prosessit, ja hän on myös kaikkien varastotyöntekijöiden eli noin 80 hengen esimies.

Sertifikaatit tukevat työtä

ALSOlla on ISO-sertifikaatit laadun (9001), ympäristön (14001) ja tietoturvan hallinnassa (27001). Sertifikaateilla on Jonin päivittäisessä työssä iso rooli. Kaikki tekeminen pohjautuu laatustandardiin, joten perustoiminnan pitää olla strukturoitua ja ohjeistusten kunnossa.

- Ne eivät ole pakollisia rypistyksiä, vaan sertifikaattien tarkoitus on tukea työtä, Joni vakuuttaa.

ALSOlla on tehty paljon työtä ympäristön hyväksi. Käytössä on mm. maalämpö, LED-valaistus ja litiumakut trukeissa. Energiankulutusta on vähennetty 75 % /neliö vanhoihin tiloihin verrattuna. Jätteen syntyä pyritään minimoimaan, ja siitä pyritään tekemään mahdollisimman kierrätettävää ja vähäpäästöistä.

Sertifikaateista kriittisin on tietoturva-sertifikaatti, sillä tiloissa käsitellään arvokasta ja sensitiivistä tietoa sisältäviä laitteita. Toiminnan täytyy olla tietoturvallista, eli datankäsittelyä ja logistiikkakeskusta pitää suojella. Kaikkien vierailijoiden henkilöllisyys tarkistetaan. ALSOn toimintatavan turvallisuus on isossa roolissa loppuasiakkaille.

Myös kumppaneiden täytyy sitoutua standardien edellyttämään toimintaan. Logistiikkaan ja varastoon liittyen läheisiä kumppaneita ovat kuljetusyhtiöt, kiinteistöön liittyvät huoltoyhtiöt, automaation ja järjestelmien toimittajat sekä pakkausmateriaalien toimittajat. Heidän kanssaan tehdään tiivistä yhteistyötä.

Valokuvauksesta ja musiikista prosessien kehitykseen

Joni aloitti ALSOlla nuorena keikkatyöläisenä ja on nyt viihtynyt talossa jo 15 vuotta. Ammattikoulussa Joni opiskeli vielä aivan toista alaa: valokuvausta ja kuvankäsittelyä. Hän ei ole kuitenkaan koskaan työskennellyt valokuvaajana. Joni on aina halunnut oppia uutta ja haastaa itseään, ja hän onkin suorittanut logistiikan perustutkinnon ja tuotantoesimiesopinnot työn ohessa. Nykyisessä roolissaan uudessa logistiikkakeskuksessa hän aloitti loppukesästä 2016.

Joni on hyvä hallitsemaan kokonaisuuksia ja nauttii prosessien kehittämisestä. Pirkkalan keskuksessa Joni pääsee toteuttamaan itseään integroimalla uusia palveluita nykyiseen logistiikkaan huomioiden logistiset prosessit, standardin mukainen toiminta, sekä ympäristöasiat. Jatkuvana projektina on kokonaistehokkuuden kehittäminen vuoden 2020 loppuun asti. Projektin tärkeimpiä tehtäviä on tuoda struktuuria ja läpinäkyvyyttä, sekä poistaa työntekijöiltä esteitä oman työn tekemiseltä ja siten tehostaa toimintaa. Tämä tuo asiakkaalle parempaa laatua sekä nopeaa palvelua.

Joni iloitsee, että ALSO on tukenut kouluttautumisessa ja kehittymisessä, ja haastanut ottamaan isompaa vastuuta. Hän myös kiittelee ALSOn hyvää työporukkaa:

- ALSOn vahvuus on työyhteisössä. Töihin on mielekästä tulla joka päivä.

Vapaa-ajallaan Joni on henkeen ja vereen musiikkimies, ja onkin työn ohessa toiminut aikaisemmin musiikkialalla erilaisissa tehtävissä. Nykyisen roolin myötä nämä on jäänyt pois arjesta. Ennen Jonin saattoi nähdä usein esimerkiksi Disco Ensemblen, Lapkon, Klamydian tai Tuomari Nurmion keikoilla paitakojun takana, roudauspuuhissa tai toisinaan jopa festivaalien lavoilla osana show’ta.