Logistiikan palveluista vastaava Mikko Eronen on kasvanut rooliinsa ALSOlla

Mikko Eronen on viihtynyt ALSOlla pitkään, oppinut paljon ja hitsautunut tehokkaaksi tiimiksi työkavereidensa kanssa. Mikon tausta on kuitenkin aivan muulla alalla, ja Eviran rekisterissä miehellä on vielä kolmas ammatti.

Kajaanista Tampereelle 20 vuotta sitten muuttanut Mikko on viihtynyt ALSOlla jo 13 vuoden ajan. Alunperin Mikon oli kuitenkin tarkoitus päätyä aivan toiselle alalle:

  • Mulla on synkkää humanistitaustaa, piti tulla erityisluokanopettaja, muttei tullutkaan. Ehdin tehdä paljon opettajansijaisuuksia, mutta kasvatustieteen opinnot jäivät alkuunsa. Muiden lasten kasvattaminen ei ollut minua varten, Mikko selventää.

Lisäarvopalveluiden tarjoaminen vaatii kumppaneihin sitoutumista

Erityisluokkien menetys oli ALSOn voitto. Mikko on toiminut niin vuoro-, varasto-, logistiikka- kuin logistiikan kehityspäällikkönäkin. Hän oli vastuussa myös Pirkkalan logistiikkakeskusprojektista vuonna 2014-16. Nykyisin Mikon vastuulla ovat logistiikan palvelut. ALSO pyrkii tuottamaan asiakkailleen lisäarvoa laadun, tehokkuuden ja tietoturvallisuuden avulla. Tarkoituksena on toimittaa asiakkaille tai loppuasiakkaille mahdollisimman valmiita laitteita, haluttaessa täysin käyttövalmiiksi esiasennettuina. Myös laitteiden poistamisesta tietoturvallisesti elinkaaren loppupäässä halutaan huolehtia. Sovittaessa ALSO noutaa laitteet käyttäjältä ja poistaa niistä tiedot. Laite tuhotaan vain jos se on välttämätöntä, muussa tapauksessa ALSO ostaa laitteen ja pyrkii jatkamaan sen elinkaarta.

ALSOn palveluiden olennaisin osa on tuotteiden ja palveluiden yhdistäminen, sekä kyky toimittaa nämä globaalisti ja lokaalisti asiakasvaateen mukaisesti. Palvelut saattavat olla lähes minuutilleen aikataulutettuja, joten ALSOn ja kumppaneiden järjestelmien on oltava keskenään integroituja. Myös asiakkaan valitsemassa paikassa tehtävät asennuspalvelut ja elinkaaren loppupään palvelut vaativat yhteisiä prosesseja ja toimintatapoja kumppanin kanssa. Palvelun tuottavalta kumppanilta vaaditaan paljon, kun tehtävänä on esimerkiksi käytöstä poistetun laitteen hakeminen asiakkaalta kädestä. Kumppanuuksia seurataan niin strategisella, taktisella kuin operatiivisellakin tasolla. Koska ALSOn rooli on auttaa asiakkaitaan palvelemaan omia asiakkaitaan, täytyy ratkaisuja rakentaa kumppaneiden kanssa pitkäjänteisesti.

  • Meille tulee jatkuvasti asiakkailta pyyntöjä uusien palveluiden rakentamisesta. Meillä on onneksi hyvät kumppanit, joiden kanssa lähteä niitä tekemään, Mikko iloitsee.

Osaava työporukka on saanut viihtymään ALSOlla

Palveluiden kehittäminen vaatii yhteistyötä kaikkien tiimien läpi yli organisaation rajojen. Mikko on tehnyt vuosia projekteja yhdessä mm. myynnistä, IT:stä ja omasta tiimistä koostuvalla porukalla:

  • En voisi kuvitella osaavampaa tiimiä kuin tämä saumattomasti yhteen toimiva porukka. Se on yksi iso syy, miksi olen viihtynyt niin pitkään ALSOlla. Jokainen heistä ansaitsee minulta ison hatunnoston. Olemme enemmän kuin osiemme summa, Mikko kiittelee.

Mikon mukaan ALSOlla on tekemisen meininki ja loistavien kollegoiden kanssa saadaan asiat tapahtumaan. Aina ei ole ollut helppoa, sillä matkalle on mahtunut uudelleenorganisointia, leikkauksia, muutettuja prosesseja ja isoja investointeja. Omalla osaamisellaan Mikko on päässyt olemaan mukana muutoksen suunnan määrittelyssä.

  • Totta kai se on mielekästä työtä. Paljon on saanut tehdä, sillä minuun on luotettu. Työssä on karttunut kokemusta, jota nyt voin hyödyntää asiakkaidemme hyväksi. ALSOn strategia ja tavoitteet ovat täysin oikeita, mutta muutosprosessit ovat toki pitkiä, Mikko tietää.

Yksi Mikon vahvuuksista on kokonaisuuksien hahmottaminen. Hän pystyy poimimaan sen mitä asiakkaat ja kumppanit tarvitsevat ja miettimään niihin tarvittavat ratkaisut, oli kyseessä sitten yksittäisen tarpeen täyttäminen tai kokonaisuuden tekeminen asiakkaalle.

  • Ja kun asiat pitää saada valmiiksi, niin minä saan ne tehtyä, Mikko lupaa.

Mikko asuu perheensä kanssa Lempäälässä, haja-asutusalueella muutaman kilometrin päässä keskustasta. Tontille mahtuvat myös erityisesti lasten mieleen olevat kesälampaat, jotka toimivat ruohonleikkureina ja raivaajina. Lampaiden pitäminen vaatii Eviran hyväksynnän, joten Mikko on rekisteröitynyt lammasfarmari. Lampaiden pitoon liittyvät omat elinkaaripalvelunsa: Lampaat muuttavat pois syksyllä ja tulevat talven aikana uudelleen hyödynnetyksi.