19.12.2017 - Tampere

ALSO SAI LAATU-, YMPÄRISTÖ- JA TIETOTURVASERTFIKAATIT

ALSO Finlandin väellä oli syksyn lopulla syytä juhlaan, kun ALSO sai laatu-, turvallisuus- ja tietoturvasertifikaatit. ALSO on nyt myös Trafin tunnustama Tunnettu Lähettäjä.

Auditointeja varten tehtiin ALSO Finlandilla mittava työ. Hyviksi havaittuja käytäntöjä dokumentoitiin ja uusia, sertifikaattien vaatimuksia vastaavia toimintatapoja kehitettiin. ALSO:n tukkuliiketoiminta, esiasennus- ja elinkaaripalvelut täyttävät nyt ISO 9001 -laatusertifikaatin, ISO 14001 -ympäristösertifikaatin ja ISO 27001 -tietoturvasertifikaatin vaatimukset. Lisäksi ALSOn varaston fyysinen turvallisuus on myös auditoitu.

”Tämä on meille aivan huikea juttu ja jälleen yksi askel, joka vahvistaa ainutlaatuista markkinapaikka-ajatteluamme. Sertifioinnit tukevat toimintamme jatkuvaa kehittämistä ja avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia meille, asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Kaikella toiminnallamme tähtäämme siihen, että edistämme kumppaneidemme menestystä suurella sydämellä”, toimitusjohtaja Hans-Mikael Helenius iloitsee.

”Sertifioinneissa nousi selkeästi esiin, että henkilöstö on merkittävin voimavaramme, sanoo hankkeesta vastannut projektipäällikkö Terhi Sorvali.

Hankkeen aikataulu oli tiukka. Helenius kertoo, että koko henkilökunta oli alusta alkaen sitoutunut hankkeeseen ja alkoi noudattaa heti uusia toimintatapoja. Seuraavana haasteena on viedä jatkuva toiminnan kehittäminen osaksi jokapäiväistä arkea.

ISO-sertifikaattien lisäksi Trafi myönsi ALSO Finlandille joulukuun alussa lentorahtiin liittyvän Tunnettu Lähettäjä -hyväksynnän. Sen saaminen edellytti muun muassa, että ALSOn lentorahtia käsittelevä henkilöstö kävi Trafin turvakoulutuksen.

Yhteydenotot:
Hans-Mikael Helenius, toimitusjohtaja
ALSO Finland Oy
Kalevantie 2
33100 Tampere
+358 505 237 297
hans-mikael.helenius@also.com

ALSO Finland Oy on Suomen johtava ICT-alan tukkuri ja täyden valikoiman tuote- ja palvelutoimittaja. Markkinapaikkamme tarjoaa jälleenmyyjille mahdollisuuden hankkia yksilöllisiä tuote- ja palveluratkaisuja. ALSO Finland tarjoaa laajan tukkutuotevalikoiman lisäksi logistiikka-, rahoitus-, konfigurointi-, tietotekniikka- ja pilvipalveluita. ALSO Finlandin pääkonttori sijaitsee Tampereella. Lisäksi ALSO Finlandilla on logistiikkakeskus Pirkkalassa ja toimipiste Espoossa. ALSO Finland on osa kansainvälistä ALSO-konsernia. Lue lisää also.fi